Au-pairina Galwayssa

Moikka moi!

Tosiaan lupailin, että tässä kaiken reissaamisen lomassa yrittäisin kirjoittaa muutamat postaukset tänne viihdyttämään. Sen sijaan, että heti tuoreeltaan kirjoittaisin loman ekoista retkistä, ajattelin tehdä pienen aikamatkan viime kesään. Valinta on mielestäni oivallinen myös sen tähden, että olen huomenna taas lähdössä Irlantiin, joten hauska kartoittaa teillekin mitä viimeksi ei ehtinyt/muistanut kertoilla. 

Kaiken kaikkiaan tiedossa on neljä postausta, kaksi Galwaysta ja kaksi Dublinista, ensimmäisenä vuoroon pääseekiin muistelu siitä, millaista oli olla au-pairina Galwayssa.

Sanoinko, että asuttiin järven rannalla

Minähän lähdin tosiaan Dublinista harjoittelun jälkeen Irlannin länsirannikolle Galwayhin, joka varmaan on monelle Dublinin jälkeen ainoita tunnistettavia nimiä Irlannista. Galwayssa palasin vanhaan kunnon au-pairin pestiin, josta on kokemusta aiemmilta vuosilta. Ajattelin sen olevan hyvä tapa tulla vieläkin tutummaksi maan ja kulttuurin kanssa. Lisäksi opiskelijalle se on halpa tapa viettää kesä, maksetaanhan kaikki asuminen ja syöminen ja saa satasen viikottain käteen käytettävksi ihan mihin haluaa. Eihän sillä tienaa tai säästä, ellei oikein pihi ole (mitä minä en ollut), mutta kun vertaa siihen, että tavallisesti saa kuukaudessa alle 500€ vuokraan, ruokaan ja muihin menoihin, niin kyllähän tuo on luksusta. 

Naapureita

Englannissa olin tosiaan au-pairina puoliksi suomalaisessa perheessä, joten nyt päätin haluavani täysin irlantilaisen perheen. Halusin täyden kokemuksen, olin valmis lähtemään ihan minne vain, mistä hyvä perhe löytyisi. Voisin sanoa, että ensi kertaa au-pairiksi lähtevään verrattuna minulla on jo hieman erilaiset kriteerit, toisista asioista olen hyvinkin tarkka, mutta toisista vähän vähemmän tarkka. 

Paikan suhteen olin tosiaan avoin kaikelle, halusinhan saada Irlannista mahdollisimman laajan kuvan, kotitöiden suhteen en myöskään ole hirveän kranttu, kunhan ei aivan orja meininkiä ole. Perus siivoilut ja ruuanlaitot kyllä hoituu. Lasten määrästäkään en ollut tarkka, kunhan ei ihan sylivauvoja tarvitse hoitaa meikäläisen olemattomalla vauva kokemuksella. 

Vaikken työtehtävistä ollut hirveän tarkka, niin Belgian kokemuksesta olen tullut viisaammaksi työaikojen suhteen, keskustelupalstoilla monesti näkee ihmisten paheksuntaa jos au-pairit tivaavat vapaa-ajan määrää, mutta nämä ihmiset tuskin itse ovat tätä elämää kokeneet. Sen ajan määrittäminen on nimittäin tärkeää, ettei vahingossa joudu tilanteeseen, jossa ei ole mitään hajua milloin on töissä ja milloin vapaalla, kuten minulle kävi Belgiassa. Omasta mielestäni on hyvä olla se kaksi päivää, jotka ovat täysin vapaita, viikolla tai viikonloppuna, mieluiten tietenkin viikonloppuna, sillä silloin muutkin ovat vapaalla. 

Työpäivän pituus on helpostikin sen 12tuntia Irlannissa ja Englannissa, koska vanhemmat vain yksinkertaisesti ovat töissä tuon ajan, eikä sille voi mitään. Varsinkin loma-aikoina kun lapset eivät ole koulussa ei päivälläkään tule niitä paria vapaata tuntia. Tietenkin on tärkeää, että sitten kun vanhemmat ovat kotona niin ei itse enää ole niin vastuussa asioiden kulussa, vaikka onkin hyvä olla mukana perheen menossa ja autella siinä samalla. Itse olen myös valmis joustamaan, tekemään babysittaus illan/yön viikolla tai viikonloppunakin, jos tarve vaatii eikä niitä ole jatkuvasti. 

Lenkki maisemia

Itse lähdin tosiaan nuo asiat mielessä etsimään perhettä ja olihan se taas haastavaa. Hyvän perheen etsiminen ei tosiaankaan ole helppoa. Olin kirjautuneena yhdelle isommalle au-pair -sivustolle, sekä liityin useaan ryhmään facebookissa. Muutamia kyselyitä tuli, mutta nämä perheet kaipasivat au-pairia pidemmäksi aikaa kuin vain kesäki ja parissa oli alle vuoden ikäisiä lapsia, mikä ei itselleni ollut mieluisa vaihtoehto. 

Lopulta sitten sain yhteydenoton perheeltä, joka asui Galwayn maaseudulla. Perheeseen kuului kolme tyttöä 8-, 10- ja 12-vuotiaat, sekä vanhemmat. Muutaman skypettelyn jälkeen sitten sovittiin, että tulisin heille au-pairiksi. Töitä oli mielestäni sopivasti ja viikonloput vapaita, sekä viikolla saattaisi silloin tällöin olla iltapäivä/aamupäivä vapaa, mikä kuulosti mielestäni hyvältä. Lisäksi sain oman huoneen lisäksi oman kylppärin! Aivan luksusta minulle, joka oli Dublinissa joutunut jakamaan kylpyhuoneen. Hieman kuitenkin jännitti, koska vaikka lapset olivat vanhempia kuin aiempina au-pair kertoina niin oli kaitsettavani tällä kertaa myös erityislapsi. En ole omasta mielestäni hirveästi tehnyt töitä erityislasten kanssa, hieman, mutten paljoa, joten tilanne jännitti. Pärjäisinkö ja osaisinko. Päätin kuitenkin rohkeasti tarttua tilaisuuteen ja tehdä parhaani. Perheessä oli myös aiemmin ollut kaksi suomalaista au-pairia, joista toisen kanssa juttelinkin ja hänen kertomansa rohkaisemana uskoin pystyväni tehtävään.

Niinpä viikko harjoittelun päättymisen jälkeen hyppäsin bussiin ja suuntasin nokan kohti länsirannikkoa. Perheen äiti ja tytöt hakivat minut bussi asemalta ja haettiin kotiin mukaan myös illalliseksi perinteiset fish and chipsit. Jännitti kyllä niin hirveästi vielä autossakin. Ajoimme ulos kaupungista aivan maaseudulle, tuntui että koko ajan kerrottiin jotain uutta ja tärkeää ja kaikki meni jännityksen takia aivan ohi. Alusta alkaen kuitenkin tuntui siltä, että kyllä tämä tästä, vaikka jännitys piti pintansa. Kotona meitä sitten odottikin perheen isä ja syötiin porukalla illallista ja tutustuttiin toisiimme, sain nähdä huoneeni (joka oli aivan ihana) ja hieman juteltiin siitä, millainen viikko olisi tulossa. 

Lenkkikamuja

Tytöillä oli vielä kaksi päivää koulua minun saapuessani ja ensimmäisenä päivänä perheen isä oli kotona, joten oli sellainen pehmeä lasku arkeen. Myös toinen työpäivä oli lyhyt, joten ei ihan suoriltaan tarvinnut sukeltaa syvään päähän hehe. Hiljalleen sitten alkoi tulla rytmiä, toisinaan pidempiä päiviä toisinaan vähän lyhyempiä vanhempien työpäivistä riippuen.

Lenkille sai välillä tällaista yllätys seuraa

Kuten sanottua perhe asui Galway maaseudulla. Siis ihan todella maaseudulla. Ystäväni, joka asui toisella puolella Galwayta vahvisti tämän tullessaan ensimmäistä kertaa kylään. Hän luuli siihen asti asuneensa maaseudulla, mutta myönsi meikäläisen olevan aivan toisella levellillä. Maaseudussa oli kyllä hyvät ja huonot puolensa. Hyvät puolet olivat rauhallisuus ja rentous, mikä sopi hyvin kesälomaan. Lisäksi oli vain niin kaunista ja kodikasta. Kaupungin vilinän jälkeen, oli ihana päästä asettumaan rauhallisempaan ympäristöön. Huonoja puolia olikin sitten lapsille seuran ja tekemisen puute, kun minä en vakuutusten takia voinut ajaa autolla, joten olimme päivisin aika sidottuina kotiympäristöön. Leikkipuistokin oli lähimmässä kylässä ajomatkan päässä. Onneksi pihassa pystyi kuitenkin pelaamaan ja leikkimään, lisäksi leivoimme paljon ja teimme välillä kävelylenkkejä viereisen järven luo. Ja onneksi tyttöjen serkku hoidokkiensa kanssa tuli väliin käymään ja viihdyttämään tyttöjä lisäksi. 

Kotipiha, jossa ekaa kertaa kokeilin omaa hurling mailaa

Meikäläisen työ ei tosiaan ollut kovinkaan vaativaa loppujen lopuksi. Välillä tietenkin tuli niitäkin tilanteita, kun tahtoi vain repiä hiukset päästään, kun jokin pieni asia ei voinutkaan onnistua helposti. Pääasiassa siis vain katsoin tyttöjen perään, jotka olivat hyvin omatoimisia ja viihdytin, sekän ruokin heidät päivän aikana. Välissä tein myös pientä siivousta ja perus kotiaskareita, kuten kaikki muutkin talossa. Aiempiin kokemuksiin verrattuna työtä oli sopivasti, samalla tavalla kuin Englannissa ollessa. Viikonlopun tullessa oli iloinen, kun pääsi vähän menemään enemmän, mutta mitään suurta väsymystä tai turhautumista ei ollut. Sellaista perus au-pair arkea sanoisin, mikä ei tosiaankaan ole yhtä villiä kuin ylen au-pairit -sarjassa, ei, ei, ei, kyllä se todellinen au-pair arki on aika tavallista puuroa. 

Salthill

Entäs sitten se vapaa-aika? Kenen kanssa sitä vietellään ja mitä sillä tehdään? Galwayssa on suhteellisen paljon au-paireja. Meikäläisenkin lähellä olisi kai asunut muutama, mutta eniten sain seuraa eräästä toisesta suomi aupparista, jonka kanssa oltiin kyllä kuin paita ja peppu koko kesä ja edelleen ollaan tiiviisti yhteydessä. Se mikä teki tällä kertaa ystävien hankinnan vaikeammaksi kuin vaikkapa Lontossa ja Belgiassa oli tosiaan se (Lontoossakin kyllä hengasin pääasiassa ehkä neljän ihmisen kanssa), että au-paireja oli vähemmän ja suurinosa heistä oli ranskalaisia, italialaisia ja espanjalaisia, jotka mielellään loivat omia ryhmiään ja puhuivat muidenkin seurassa omaa kieltään. 

Sanoisin myös, että kun tiedostaa olevansa paikassa lyhyemmän aikaa ei ole itselläkään niin suurta hinkua jatkuvasti yrittää tutustua syvemmin hirveän moneen ihmiseen, silloin riittää se yksi kaksi (tässä tapauksessa yksi) ihminen, jonka kanssa viettää vapaa-aikaa. Belgiassakaan en tosiaan kauaa ollut, mutta siellä oletin olevani pidempään, joten tutustumista ihmisiin oli enemmän. Nyt tiesi viipyvänsä vain kaksi kuukautta ja oli jo Dublinissa oppinut menemään myös itsekseenkin, niin ei ollut niin suurta kriisiä löytää ketään. Vaikka olihan se ihanaa, kun löysi sen yhden ystävän, jonka kanssa jakaa kokemuksia.

Ystävän kanssa koettua

Tämän yhden ihmisen kanssa tulikin sitten vietettyä ihan huikea kesä! Viikonloppuisin seikkailtiin ympäriinsä, käytiin pari kertaa viihteellä ja viikolla purettiin niitä arjen hajoiluja toisillemme. Oli mahtava päästä jakamaan taas näin iso kokemus jonkun kanssa ja ollaan onneksi pysytty yhteyksissä myös jälkeenpäinkin. Kun toinen oli myös jo valmiiksi tutumpi kaupungin kanssa tuntui, että sai enemmän kaikesta irti. Paljon ehdittiin tehdä, mutta muutamia kokemuksia jäi myös tulevaisuuteen odottelemaan.

Lisää naapureita

Vaikka lapset olivatkin lomalla koulusta ja useimpina päivinä ei mitään selkeää ohjelmaa ollutkaan, niin jonkinlaisen arkisen rytmin sitä tuollakin loi itselleen. Työpäivien jälkeen kävin monesti lenkillä ja tein pientä kuntoilua itsekseni, suunnittelin tulevia reissuja ja juttelin kavereiden kanssa somen välityksellä. Kotiuduin oikein hyvin tuonne maaseudulle ja perheeseen. Vaikka kokemukseni Lontoossa olikin aivan mahtava ja sielläkin sain olla hyvässä perheessä, niin kyllä tämä Irlannin kokemus oli aivan omaa luokkaansa. Vaikka suomalaisena kaipasinkin iltaisin sitä omaa aikaa, niin nautin myös perheen kanssa vietetystä ajasta ja kävimmekin yhdessä Corkissa ja Dublinissa tuona aikana. Oli oikeasti sellainen olo, että oli osa perhettä ja kyllä tässä on ollut heitä ikävä, mutta onneksi pian saa taas nähdä ja viettää tyttöjen kanssa aikaa, kun menen käymään Irlannissa. Fiilikset olivat kyllä lähtiessä hyvin haikeat, kun tiesi tämän olleen todennäköisesti se viimeinen au-pair kokemus omalta osalta. Olisi ollut myös ihana jäädä perheeseen ihan siihen tavalliseen arkeen ja auttamaan, kun tiesi, ettei heille heti ollut seuraavaa au-pairia tulossa. Vaikka oli myös mukava palata Suomeen siihen itsenäisempään ja omaan elämään.

Näitä maisemia on ikävä

Eli sellaista oli se au-pair elämä tuolla kertaa. Voisin sanoa, että loistava kokemus ja täydellinen päätös meikäläisen au-pair uralle. Kolmannella kerralla sain todellakin sen osa perhettä kokemuksen ja sukeltaa syvemmälle irlantilaiseen kulttuuriin, johon olin jo Dublinissa ihastunut. Eikä se ihastus todellakaan Galwayssa laantunut. Vielä kirjoittelen toki siitä, millainen Galway oli sitten kaupunkina ja millainen fiilis paikasta ja Dubliniin verrattuna, mutta nyt oli vähän tämmöistä fiilistelyä.