Tylsempää vaihtarielämää

Helou! Viimeksi taisin kirjoitella pari viikkoa sitten ja arvatkaa, kuinka monta päivää tästä ajasta olen ollut kipeänä ainakin kahdeksan! Jee! Ja vieläkään ei ihan terveen terveen papereita ole, mutta jospa sitä ensi viikolla. On sitä jotain kuitenkin ehditty touhuamaankin sairastelun lomassa.

 Tämän postauksen kuvat ovat pitkälti edellisen postauksen jälkeiseltä lauantailta, kun kävimme muutaman muun vaihtarin kanssa hieman kävelyllä kiersimme Plymouth Hoen kautta Barbicaniin. Plymouth Hoessa sijaitsee yksi paikallisista nähtävyyksistä eli majakka, jonka portaat minäkin olen joskus vuosia sitten kivunnut ylös, tuona sateisena lauantaina majakka oli kylläkin suljettu, joten täytyy joskus uusia tuo reissu paremmalla säällä. Hoe on tuollainen rannikkoalue, jossa olisi myös mahdollisuudet uimiseen, mutta uima-alue näyttää aika pelottavalta ja synkältä tähän aikaan vuodesta. Täytyy joku kerta ottaa kuvat siitä, kyse ei ole todellakaan mistään hiekkarantaidylistä heh. 
Hoesta sitten suunnattiin rantakatua pitkin Barbicaniin, eli pienelle satama-alueelle, josta aiemmin olikin jo kuvia. Siellä on paljon viihtyisän oloisia pubeja ja kahviloita, joten mekin kylmän sään ansiosta hakeuduimme sitten kahvilan suojiin lämmittelemään ja evästelemään. Vaikka retken alku olikin ollut hieman sateinen, niin kyllä myös aurinkokin pilkisteli ja päivä oli aika kaunis, vaikkakin kiprakka auringosta huolimatta.


 Lauantaina en tainnut itse muihin menoihin liittyä mukaan, sillä sunnuntaina oli ensimmäiset Irkkufutis reenit täällä! Kipittelin reippaasti puistoon ja siellä olikin vastassa pieni joukko irlantilaisia ja englantilaisia jätkiä, jotka ottivat minut oikein hyvin mukaan reeneihin. Vaikka kotipuolessa on tottunut kahden tunnin reeneihin, niin kyllä näiden jätkien kanssa tunnin reenit olivat hieman eri sfääreissä. Siellä sai pieni suomalainen juosta itsensä aivan läkähdyksiin, lisäksi kenttä oli niin mutainen ja maa niin pehmeä, ettei pallon pomputtamisesta tullut ainakaan minulla mitään. Pojatkin saivat kyllä kunnolla paiskoa palloa maahan, jotta se pomppasi takaisin käsiin. No tuleepahan harjoiteltua potku sooloja sitten riittämiin. Vaatteet olivat kyllä reenien jälkeen sen näköiset, että on tehtykin jotain ja olo myös. Tuli todettua, että pitää alkaa reenata reenejä varten, jotta selviää jatkossa. Mutta aivan mahtavat reenit oli ja pieniä onnistumisen fiiliksiäkin tuli, kun sain tehtyä yhden pisteen harjoituspelissä ja blokattua yhden potkun.

Sunnuntaina oli myös tarkoitus mennä muiden vaihtareiden kanssa syömään, mutta yllättäen kaikki muut aikoivat mennä syömään vasta kahdeksan aikaan, mikä oli itselleni aivan liian myöhään. Halusin nimittäin osallistua eräänlaiseen pubivisan tyyppiseen tapahtumaan yliopistolla ja lisäksi en ollut reenien jälkeen syönyt mitään kunnollista, koska olin odotellut tuota ulkona syömistä. Päädyin kuitenkin lopulta menemään yksin syömään ja visailuunkin suuntasin yksin, koska aluksi mukaan lupautuneet vaihtarit olivat myös menneet muiden kanssa syömään. 

Mutta jälleen tuli todistettua itselleni, että kyllä sitä kannattaa joskus vain mennä ja tehdä yksin asioita muista erilleen, sekä Irkkufutiksen maaginen voima tehdä elämästä parempaa. Menin nimittäin yliopistolle visailuun ja törmäsin yhteen joukkuelaiseen, joka sitten pyysi minut omaan tiimiinsä, kun kerroin tulleeni yksin paikalle. Lopputulos hurjan hauska ilta hyvässä porukassa, uusia ystäviä ja päädyinpä vielä katsomaan Super Bowlia uusien tuttavuuksien kanssa.
Seuraavalla viikolla ei sitten paljoa tapahtunutkaan, ainakaan alkuviikosta, koska flunssa oli palautunut, joten lepäsin muutaman päivän vain kotosalla. Onneksi ei ollut luentoja, niin tällainen lepäily onnistui. Torstaina oli kurssiin kuuluva kouluvierailu, mikä oli ihan mielenkiintoinen. Oli hieman itselleni vierasta, kun ei voinut mennä auttamaan lapsia, koska meidän tehtävämme oli vain hiljaa seurata luokkaa sivusta. Tuntui melkeinpä ahdistavalta, kun näki pystyssä olevia käsiä joihin ei reagoitu hyvään toviin, jos opettaja auttoi muita lapsia.

 Ennen torstain kouluvierailua olin kuitenkin ollut jo aikaisin hereillä, sillä olin samana aamuna ensimmäistä kertaa auttamassa vapaaehtoishommissa. Eräs paikallinen nainen pyörittää kotonaan pientä siilihoitolaa, jonne tuodaan loukkaantuneita tai muuten sairastuneita siilejä. Nainen hoitelee siilejä kuntoon talven aikana ja pitää kursseja siilien hoidosta eläinlääkäreille, sekä ihmisille, jotka haluavat itse tehdä samaa. Lisäksi hän pitää kursseja, joilla ohjataan ihmisiä siili ystävällisen puutarhan pitoon. Kevään tullessa ja otusten toivuttua, ne vapautetaan takaisin luontoon tuhisemaan.

Tuona torstai aamuna meikäläinen siis siellä apuna siivoili siilien laatikoita. Osa siileistä oli vaipunut horrokseen, joten ihan kaikkia laatikoita emme joutuneet siivoamaan. 41:stä siilistä onnistuin näkemään vain tuon yhden alapuolella näkyvän söpöläisen. Muut olivat sikeästi unillaan, mutta tämä tyyppi innostui tulemaan ulos pesästään, kun haistoi tuoreen ruuan laatikossaan. Eli pienen palkinnon työstäni sain, kun yhden siilin onnistuin näkemään.
Siili <3
Torstaina osallistuin muiden vaihtareiden kanssa white t-shirt -tapahtumaan, jonka teemana on pistää ylleen valkoinen t-paita, johon sitten uudet tuttavat raapustelevat viestejä ja ties mitä. Oli oikein hauska ilta, mutta ehkä olisi pitänyt jättää se lyhyemmäksi, kuten lauantai osoitti.
Go Ireland!
Lauantai alkoi tosiaan mukavasti. Menin ylioistolle katsomaan Irlanti-Italia rugby ottelua. Irlanti voitti! Ja uskokaa tai älkää alan ymmärtää jopa sääntöjä tähän peliin. Pelin jälkeen suuntasin sitten kämpille ja söin ja lähdin myöhemmin erään toisen vaihtarin luo, jossa oli tarkoitus rennosti vietellä iltaa. Jouduin kuitenkin lähtemään aikaisin, koska yhtäkkiä tunsin kuumeen nousevan ja kämpille päästyäni olin jo melkoisen tuskissani. Sunnuntai ja maanantai menivät molemmat aivan sängynpohjalla lojuen, keittiössäkin käynti oli työn ja tuskan takana. Onneksi maanantaina yksi ihana vaihtari kävi minulle kaupassa, mutta siltikin elin näkkärillä ja omenalla koko maanantaina ja tiistainakin täyttävin ruoka oli tomaattikeitto. Tiistaina menin lääkäriin, mutta en voinut varata vuoroa vasta kuin keskiviikkona, koska minut tuli ensin rekisteröidä yliopiston lääkärille. 

Keskiviikkoon mennessä kuume oli kuitenkin onneksi poissa ja jäljellä oli vain lievää lämpöä. Myös kurkku ja keuhkot olivat puhtaat, joten eiköhän tästä vielä nousta. Eilen ja tänään olen jo ollut taas yliopistollakin ja olo on ollut ok, vaikkakin vähän väsynyt. Yskää ja niistämistä on vielä, mutta eivätköhän nekin tässä viikonlopun aikana laadu (fingers crossed for that). Parasta on kyllä ollut se, että pystyy taas syömään, hallelujah!
Sairaana voi onneksi ilahduttaa itseään katsomalla irkkufutista, vaikkei voikaan pelata
Tänä viikonloppuna joudun siis vielä skippaamaan taas reenit, harmittaa ihan valtavasti, kun joutuu kahdet reenit jättämään jo välistä, mutta ensi viikonloppunan minunkin pitäisi taas olla kunnossa ja pystyä rauhallisesti reenailemaan. Toivon kyllä todella, että tämän jälkeen on sairastelut täällä sairasteltu, ettei tarvitse enää yhtään aikaa tuhlata sängyssä mätänemiseen, kun ympärillä on niin paljon kaikkea. Tarkoituksena olisi muun muassa käydä kokeilemassa krikettiä ja viimein päästä sinne salille, jonne ostin jäsenyyden. Ihan naurettavaa, että melkein koko ensimmäinen kuukausi mennyt ihan hukkaan sairaistelun takia. 

Urheilun lisäksi pitäisi järjestellä reissu Liverpooliin maaliskuun alkuun, koska saan vieraan Espanjasta! Myös yliopistolaisten kautta on ollut jonkinlaisia päiväreissuja muunmuassa Bathiin, Stonehengelle ja Cardiffiin, mutta itseäni nämä eivät ole tiukan aikataulun takia oikein houkutelleet. Käyn mieluummin itsekseni rauhassa katselemassa ne kohteet, jotka haluan nähdän. 

Eli pääasiassa nyt on jouduttu hissuttelemaan menojen suhteen aika paljon, mutta jospa ensi viikosta alkaen tämä vaihtarielämä alkaisi taas olemaan vähän hohdokkaampaa. Ensi kertaan siis!

ps. Pahoittelut joidenkin kuvien tummista nurkista, syy ei ole minun tumpelosormissani tällä kertaa, vaan puhelimeni kuoret aina välillä tekevät tuollaisen ikävän tumman kulman kuviin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaihtoon!

Maaliskuussa