Irlannista päivää!
Blogia ei olekaan tullut hetkeen päiviteltyä, mutta nyt kun on hieman väljempää koulutöiden kanssa (ei siis oikeasti, mutta gradua tehdessähän on aina aikaa kaikelle eikö?) ja ennen ensi kuun kurssia ajattelin vähän taas kirjoitella. Kuka tietää, jospa vaikka yrittäisi aktiivisemmin kirjoittaa tämän lyhyen ajan, jonka täällä Irlannissa viettää. Niin tosiaan se ensimmäinen "uutinen" pääsin Irlantiin kaikista vuoden mutkista huolimatta! Alkuperäinen suunnitelmahan oli tulla maahan jo huhtikuussa, suorittaa toukokuussa CELT (Certificate in English Language Teaching) -kurssi ja sen jälkeen olla kesätöissä joko Irlannissa tai Englannissa. No kuten arvata saattaa maaliskuun puolivälissä kaikki suunnitelmat vesittyivät. Kevät ja kesä menikin sitten yliopiston kursseja suoritellessa ja kotona kesää vietellessä. Toukokuun lopulla sain kutsun jopa sijaistamaan. Mutta pitkästä aikaa tuli aikalailla vain lomailtua. Olin siirtänyt aiemmin varatun lennon Irlantiin elokuun alkuun ja heinäku...