Ympäri saarta: Mayo

 Nyt en kyllä tiedä mistä aloittaisin tämän tekstin kirjoittamisen. Aivan älytöntä, että minulla on jotenkin niin tiivis henkinen siden Mayoon, jossa en oikeasti vieraillut kuin yhden päivän ajan. Tämä on oikeasti aika naurettavaa, sillä jos pitäisi valita Mayon ja Galwayn väliltä valitsisin varmaan Mayon. Tiedä sitten miksi. Tämä sidehän alkoi tavallaan jo Dublinista, eräälle ystävälle vitsailin, että minunhan pitäisi ostaa Mayon pelipaita, kun joukkue ei koskaan voita All-Irelandia, vaikka finaaliin ovat monesti päässeet. Hassu yhteensattuma on myös se, että host-perheeni isä oli juurikin Mayolainen. 

Mitään erityistä Mayo hinkua minulla ei kuitenkaan alunperin ollut. Lähdin sinne oikeastaan vain, koska halusin kiivetä Croagh Patrickin päälle. Honest! No sitähän varten sitten jo Mayon reissun itselleni suunnittelin eräälle viikonlopulle, kun host-perhe oli myös poissa viikonlopun, ja olisin siis muuten ollut jumissa talossa (tästä lisää myöhemmin). Tähän viikonloppuun liittyi myös toinen reissu, joten aikani Mayossa oli hyvin rajattu, mikä jälkeenpäin harmitti. Olisi ollut ihana saada tutkia paikkoja lisää. 

Matkustin siis, saatuani määrätietoisen ja kunnianhimoisen viikonloppu suunnitelmani kasaan, Westportiin, joka on yksi Mayon isommista "kaupungeista". Westport on suosittu matkakohde ja yksi syy tähän on juurikin Croagh Patrick, joka on Irlannin pyhä vuori. Tämä liittyy jotenkin pyhän Patrickin tarinaan ja käärmeisiin ja sitä rataa. Croagh Patrick on googlen mukaan 764m korkea ja se näkyy kyllä mukavan kauas hyvällä säällä. Westportissa, jossa mäkiä on jonkin verran se tuntui näkyvän joka paikkaan, missä ei puut tai talot tulleet tielle. 

 Matkustin Westportiin perjantai-illaksi. Ilta oli kaunis ja aurinkoinen, kuten postauksen ylimmästä kuvasta voitte havaita. Majoitus pienessä B&B:ssä noin kilometrin Westportin keskustasta. Talon omistajat myös asuivat samassa talossa. Oikein mukava palvelu, ainakin näin yhden yön perusteella. Enhän minä köyhänä au-pairina/opiskelijana vaatinut muuta kuin puhtaan ja turvaan paikan yhdeksi yöksi. Aluksi aijoin kiertää myös vähän keskustaa, mutta olin melko flunssainen/limainen tuon reissun aikana, joten päätin säästää voimiani seuraavaan päivään ja vain levätä. Majapaikkani ainoa miinus oli, ettei wifi toiminut, ainakaan minun huoneessani. Ja arkana en tietenkään uskaltanut mennä asiasta utelemaan vaan käytin sitten puhelimen nettiä sen verran kuin kehtasin, sillä data oli loppumassa.

 Aamulla sitten heräilin suht myöhään ottaen huomioon, että aikomukseni oli reippaasti kiivetä vuorelle ja tulla sitten alas, jotta ehtisin katsomaan päivän peliä. Samana päivänä oli siis rematch Mayo vs. Kerry, eli olin oikein sopivasti oikeassa kreivikunnassa tuota peliä varten. Köpsyttelin täyden reppuni kanssa Westportin keskustaan syömään aamupalaa. Olin tietenkin missannut ainoan bussin, joka mahdollisesti olisi vienyt minut vuoren läheisyyteen. Paniikissa sitten yritinkin etsiä taksia tai jotain, joka veisi minut lähtöpaikalle. Kyllä tämä oli taas hyvin suuniteltu reissu! Onneksi olin yksin matkassa, niin kukaan muu ei ollut hermoilemassa suunnittelemattomuuttani (melkoinen sanahirviö hoho). Pääosa Westportin näkemistäni olikin sitten tämän paniikin armoilla, enkä tietenkään ottanut kuvia kauniista keskustasta. Oikeasti mikä minua riivaa, ajattelen aina, että joo kyllä minä otan, sitten kun tulen takaisin ja ohjelma on hoidettu, mutta en ilmeisesti sitten ota niitä kuvia.

 Pitkään pyörimisen jälkeen menin sitten epäileväisenä ainoan näkyvän taksiyrityksen edustalle ja olin juuri näppäilemässä numeroa puhelimeen ja soittamassa siihen, kun yrityksen taksi tuli paikalle ja kyseli, minne olin menossa. Kun ilmoitin päämääräni kuski tokaisi, että se olisi matkalla hänen hakiessa kyytiin erästä toista asiakasta. Kyseli haittaisiko minua, jos kyydissä tulisi muitakin, tulisi halvemmaksi näin. Eipä tietenkään niinpä hyppäsin reippaasti kyytiin. Kuski kyseli minulta siinä, että mistäs päin Mayoa olen! Minä Mayosta?! Olin kuitenkin puhunut hieman enemmän kuin terve ja hei, joten olin aika otettu, että aksenttini oli niin irlantilaistunut, että minua luultiin ihan kunnolla paikalliseksi. Tai sitten minussa virtaa jotain salaista Mayolaista verta. Selittäisi paljon. Ihmetys olikin sitten suuri, kun paljastin olevani Suomesta asti. Matkaan tosiaan sitten poimittiin eräs nainen, joka jäi samoilla paikoilla pois kuin minäkin. Kuski toivotti hyvää kiipeilyä ja käski soittamaan kyydin takaisin Westportiin, jos bussia ei näkyisi takaisin tullessa.

Niinpä lähdin sitten auringon paistaessa kipuamaan vuoren huippua kohden. Hyvä sää oli innoittanut selvästi myös muita kapuamaan pyhälle vuorelle, mutta en havainnut muita täysin yksin liikkuvia. Kiivetessäni mietin, kuinka olisi pitänyt varustautua paremmin. Ottaa enemmän vettä mukaa ja jotain purtavaa (muutakin kuin boost patukka). Sen verran fiksu olin kuitenkin ollut, että olin jättänyt osan kamppeista info talon säilytyslokeroihin. Keppiä en itselleni ostanut, mikä myöhemmin tuntui myös vähän hölmöltä valinnalta.

Kipuaminen oli kyllä yllättävän rankkaa ja moneen otteeseen mietin, että pitäisikö vain luovuttaa ja kääntyä takaisin. Mutta kait se on se kuuluisa sisu tai jonkinlainen päättäväisyys, että nyt kun tähän on kerran ryhdytty, niin kyllähän se myös loppuun asti viedään. Jotenkin tuntui, että tämä oli sellainen puhdistautuminen kaikesta alkuvuoden harmituksesta. Tämän, kun saisin tehtyä niin olisin saavuttanut jotain aika mahtavaa.

Lampaat on kyllä Irlannin versio poroista, näitä on kaikkialla

Varsinkin loppumatkasta, kun vuori muuttui jyrkemmäksi ja polku oli pelkkää liikkuvaa kiveä niin tuska oli pahin. Siinä meinasi usko itseensä loppua ja monesti ajatteli, että eikö tämä ole jo tarpeeksi korkealla. Maisemat ovat ihan hienoja täältäkin, mutta eihän sitä niin kauas kiivettyään voinut enää kääntyä takaisin. Oli voimauttavaa huomata, kuinka sai kiinni ihmisiä, jotka olivat lähteneet aiemmin  matkaan. Kai minussa jotain vaeltajan vikaa sitten on. Onhan sitä pohjoisessakin käyty vaeltamassa ja kiipeämässä tuntureille. Liikkuvat kivet ja niiden paljous loppumatkasta, kuitenkin olivat melkoinen haaste verrattuna Lapin tuntureihin ja kyllähän tässä oli paljon enemmän jatkuvaa kiipeämistä. Koko matkalla oli vain lyhyt pätkä tasaista maata, eikä sekään ollut kovin tasaista.

Huipun saavuttaessa se fiilis oli kyllä aivan älytön. Ja ne maisemat!! Vaikka huippu oli hieman ehtinyt pilven peittoon siinä kiivetessä, niin elämys ei ollut yhtään sen huonompi. Näkymät merelle ja muuhun ympäristöön olivat aivan uskomattomat. Jälleen kuvat jäävät aivan aidon elämyksen varjoon sata nolla. Silmin kantamattomiin karua luontoa, pieniä asutuksia siellä täällä ja muualla kohoilevia vuoria. Irlanti on vain niin kaunis! Miksei tästä kukaan koskaan tunnu puhuvan, kuinka kaunista luontoa saarella on ja niin uskomatonta. 

Kyllä sitä sai ylpeänä hymyillä tämän kapuamisen jälkeen

Jotkut näkymät on vain luonnossa parempia

Huipulla oli myös pieni kappeli ja pappeja(?). Papit juttelivat pihalla ihmisten kanssa, en tiedä onko tuolla jonkinlainen ripittäytyminen, joku sellainen juttu joka tehdään. Kappeli oli oikein soma ja todella harras, kun siellä kävin hiljaa kääntymässä. Jotenkin uskomatonta löytää se tuolta huipulta, kun en siitä ollut tietoinen. Mietin vain sitä, että kiipeävätkö nuo kirkonmiehet tuonne päivittäin vai vain tiettyinä päivinä. Melkoinen urakka tuo kiipeäminen kuitenkin oli.

Itse en uskaltanut papille juttelemaan

Jonkin aikaa sitten huipulla istuskelin ja ihailin maisemia, nautin tuulesta. Söin boost -patukan ja join loputkin vedestä, minkä jälkeen lähdin sitten paluumatkalle, jotta ehtisin katsomaan päivän peliä. 

Ja jos luuli, että se ylös kiipeäminen oli kova homma ja alas tulo olisi helppoa niin hah! Se se vasta tuskaa olikin. Jalat olivat kiipeämisestä aivan hapoilla ja tärisivät armottomasti joka askeleella. Lisäksi, kun lasku on kuitenkin suhteellisen jyrkkää ja liikkuvien kivien takia piti miettiä, että miten kannattaa jalkansa asettaa, niin ei herra varjele se oli raskasta. Kyllä tuli ikävä lunta ja suksia, niillä olisi ollut alhaalla alta aika yksikön.

Helpointa maastoa matkalla

Naureskelin kyllä matkalla, että kyllä huomasi keillä oli kiire seuraamaan edes toinen puolikas päivän pelistä. Nimittäin muutamia harvoja meikäläisen lisäksi oli, jotka hieman kiireemmin yrittivät päästä vuorelta alas. Saattoihan kiire olla muuallekin, mutta ainakin muutama oli sellaisen näköinen, että peliä ne juoksi katsomaan sanokaa mun sanoneen.

Pääsin sitten myös alas, kävin hieman siistiytymässä ja vaihtamassa vaatteita info talolla ja sitten suuntasin viereiseen pubiin, jossa onneksi ja tottakai pyöri päivän peli. Kyseessä oli tosiaan rematch edellisen sunnuntain pelistä, joka oli päättynyt tasapeliin. Mayo vastaan Kerry. Oli kyllä huippua päästä tuolla peliä katsomaan, kun koko pubi oli täynnä Mayo faneja ja jokaista onnistumista ja maaleja hurrattiin äänekkäästi. Sain siinä sitten syötyä ja juotua samalla, kun peliä katselin. Huvitti, kun muutamat tälle jalkapallokulttuurille vieraammat turistit kävivät kierähtämässä pubin ovella katsoivat hetken tunnelmaa ja kääntyivät pois. Peli päättyi Mayon voittoon (Mayo for Sam!) ja lähdinkin sitten hyvillä mielin bussiin, joka sopivasti saapui vastapäiselle pysäkille pelin jälkeen ja kuljetti meikäläisen takaisin Westportiin.

Tiiviin aikataulun takia en ehtinyt enää kiipeämisen jälkeen Westportissa muuta tekemään kuin ostamaan eväät päivän bussimatkoille ja yhden haalarimerkin myös hommasin muistoksi. Mutta kyllä sellainen kutina jäi, että Mayoon pitää vielä päästä toistekin tutustumaan tarkemmin. Croagh Patrcik oli kyllä sellainen elämys, että suosittelen. Toisaalta olen myös sanonut, että se olisi sellainen vaellus jolle suostuttelisin kaverit, ajelisin lähtöpaikalle ja heittäisin muut kyydistä "have fun guys" ja lähtisin pakoon. Mutta ehkä sen vielä joskus tekee uudelleen, parantaisi tuota kipuamis aikaa. Ilman kenkiä en kuitenkaan tätä tekisi, kuten jotkut hullut! Seuraavana yönä oli kyllä sellaiset tuskat, kun unohdin venytellä ja pohkeet olivat aivan jumissa, ei siltä kivulta voinut oikein edes nukkua. Eli vinkki taskuun, jos kiipeätte tämän kukkulan huipulle niin parempi venytellä.

Että sellainen Mayon reissu, ja pieni hehkutus. Kyllä Irlannissa on muutakin kuin Dublin ja Guinness.