Arki / Everyday life


 Heissansa!

Sitähän on taas aikaa kirjoitellakin tännekin, kun joutuu viettämään perjantai-illan kämpillä. Tällä kertaa ajattelin tämän arkistakin arkisemman viikon jälkeen kirjoitella juurikin siitä arjesta. Tekstiä tulee tällä kertaa myös englanniksi, koska sille on tullut kysyntää.

So got time to write down some thoughts as my Friday turned out to be as dull as myself. After two quite ordinary weeks it's suitable to go and tell what's the everyday life of an exchange student like. 


Kaksi viimeistä viikkoa on tosiaan olleet niin arkisia kuin vaihdossa ollessa vain olla ja voi. Toisaalta on mukavaa, kun oikeasti täällä on myös se arki, eikä elä ihan pilvilinnoissa. Olisi muuten aika kova pudotus tulla takaisin Suomeen. Toisaalta arkisuus tarkoittaa myös sitä, että joutuu toisinaan istumaan enemmän neljän seinän sisällä kuin tahtoisi, aivan kuin kotona konsanaan. Se taas on turhauttavaa, kun tietää ajan rajallisuuden. Joissain asioissa erot Suomen arkeen ovat kuitenkin suurempia kuin toisissa.

Opiskelu (jonka eroista kirjoitan myöhemmin lisää) näin arjen ja ajan kulun kannalta on aika merkittävä tekijä. Täällä en nimittäin käy läheskään niin paljoa luennoilla tai seminaareissa kuin Suomessa. Johtuen siitä, että opiskelu täällä on itsenäisempää ja ettei minulla ole kuin kolme kurssia, joista yksi loppui jo helmikuun lopulla ja yksi alkoi vasta pääsiäisloman jälkeen. Suomessa yleensä on kuitenkin se neljä tai viisikin kurssia samaan aikaan. Mutta ilmeisesti jopa vaihtariksi meikäläinen tekee aika vähän hommia täällä. Luentoja ja seminaareja on yleensä ollut 3-5 päivänä viikossa ja yleensä sen 2-6tuntia päivässä. Viikkojen koostumus tosiaan vaihdellut hieman enemmän kuin Suomessa. "Koulupäivinä" tulee yleensä herättyä siinä ennen kymmentä ja kiiruhdettua luennolle, luentojen välissä tai niiden jälkeen syötyä lounasta / juotua teetä ja sitten liikuntaa, kavereiden näkemistä tai ihan vain kämpillä lojumista

As said the past two weeks have been as ordinary as they can when living abroad. In away it's nice to actually have that very basic everyday life with routines and all, so it won't be such a big shock to go back to Finland. But then again it also means that sometimes you are forced to sit around doing nothing more than you would like, just like back at home. Which is frustrating when knowing how limited the time spent here is. 

The biggest factor that defines how the time is spend here is naturally studying. Here I don't go to lectures or seminars nearly as much as back in Finland. Probably because here studying is more independent working and I only have three modules to attend, from which one ended already in early March and one just started after Easter break. In comparison that I would normally have four or even five modules going on at the same time. And I feel that even for exchange student I'm working quite a little (or maybe it's just me and the amount I put in my work..). Usually I need to go to uni 3-5 times a week and for about 2-6 hours a day. And the structure of the weeks has changed more often than in Finland. On "school days" alarm mostly goes off between eight and ten, then I'll rush to uni (because never getting up early enough), have tea/lunch after between lectures and then rest of the day goes by either exercising, seeing friends or just hanging around at my house.

Opiskelun jälkeen yksi eniten aikaa vievä ja säännöllisin aktiviteetti täällä on tosiaan itselläni liikunta. Joka taitaa olla myös suurin ero koti arkeen verratessa. Olen kai saanut jonkinlaisen urheilija leiman vaihtaripiireissä(?), koska kun muut matkustaa viikonloppuna, meikä menee reeneihin. Olen täällä tosiaan ensimmäistä kertaa liittynyt salin jäseneksi ja alkusairastelujen jälkeen tästä kuntoilusta on tullut oikeasti säännöllistä. Salilla tulee käytyä se 3-4kertaa viikossa. Lisäksi silloin, kun oikein tahdon saada aktiivisuudet päivältä täyteen saatan jopa käydä juoksemassa. Ja mikä on innoittanut tähän kuntoiluun? No irkkufutis, mikäs muu. Pakko reenata omallakin ajalla, jotta pysyy jätkien perässä. Tai no yrittää pysyä. Futisreenit, jotka on meikäläisen viikon kohokohtia täälläkin, onkin sitten sunnuntaisin ja sunnuntai aina rakentuu reenien ympärille. Niin ja nythän sunnuntain aikatauluun kuuluu myös pelin katsominen, koska All-Ireland on taas startannut Irlannissa! 

After studying the most regular and time consuming activity in my life here must be sports. Probably also biggest change considering my life back at home. I might even gotten some sort of label for being sporty between the exchange students (?), because when others go and do traveling during the weekends I pass because of training. Especially if the planned traveling happens on Sunday. Here I even joined the gym, and after some set backs in the begin, I have finally made some kind of routine with it. I'd say when having good enough week I make it to gym 3-4 times a week. Also if I really want to get my activity full I might even go running, but this happens rarely. 
And why have I suddenly started to exercise this much? Because of Gaelic football. Must train alone too to keep up with the lads. Or even to try to keep up. (Seriously lads you killing me) But football trainings are my high lights of the week, just like in Finland, and Sundays are usually scheduled around going to training and recovering. And now of-course catching the Sunday game as championship is on!
Arki-iltoina ei välttämättä täälläkään tapahdu salin lisäksi mitään kummempia. Laittelen ruokaa, jos edelliseltä päivältä ei ole jäänyt mitään, enkä ole liian laiskalla tuulella ja hae noutoruokaa. Toisina päivinä saattaa lähteä käymään vielä salinkin jälkeen ulkona, jos kavereita on liikenteessä, toisina sitä vaan jää kämpille löhöämään ja katsomaan netflixiä. Kouluhommiakin tulee joskus iltaisin tehtyä, jos tarve vaatii, mutta kaverit kyllä tietää, kuinka hyvä opiskelija olen...
Viikonloppuisin menoa saattaa olla sitten enemmän. Yleensä viimeistään lauantaina käy kaupungilla pyörähtämässä, jos viikolla ei ole jaksanut vaivautua. Yleensä toivoo myös pääsevänsä viimeistään perjantaina tai lauantaina hieman viihteellekin kavereiden kanssa, varsinkin jos viikolla on ollut epäsosiaalisempi.  

On weekdays evenings aren't here any more exciting than at home. Cooking if there is no leftovers, or I'm not lazy enough to get take-away. Some days I might go out after the gym, if friends are going somewhere, others I just stay in and watch Netflix. There might be chance that I even do some school work, but that's rare as my friends know...
Weekends might be more eventful. Usually at least on Saturday I go to town, if I haven't had time and energy to do that during the week. Then one hopes that there is chance to be social and go out during the weekend, especially if week has been a bit antisocial. 

Eli kuten voi lukea se arki täällä ei ole sen hohdokkaampaa kuin Suomessakaan. Tietenkin sitä voisi matkustaa enemmän ja jatkuvasti etsiä uusia kokemuksia, mutta itse mieluummin otan kyllä tämän arjen, vaikka välillä se tarkoittaa sitä, että joutuukin murjottamaan perjantaina kämpillä. Tällä viikolla tosiaan kävin viimeisillä luennoilla ja nyt ensi torstaihin asti päivät menevätkin sitten viimeisiä tehtäviä työstäessä (kaverit varmaan nauraa mun työstämiselle) ja sitten onkin hieman vapaata oleilua ennen kotiin paluuta. 
Siinäpä kaikki tällä kertaa. Seuraavaan postaukseen yritän kehitellä jotain kiinnostavampaa. 

So as you can see the life here isn't any more glorious than it would be back at home. Of-course one could travel more and try look for new experiences, but I prefer take this kind of everyday life, even though sometimes it means that you sit alone doing nothing. This week I had my last lectures and till next Thursday will be working with the final assignments (friends are probably laughing for my "working") and after those having some free time, before traveling back home.
That's all for now folks. Will try to come up with something more interesting for the next post.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaihtoon!

Tylsempää vaihtarielämää

Maaliskuussa