Here I'm!
| Cork |
Tervehdys!
Ajattelin tähän väliin kirjoitella tällaiset pika kuulumiset tänne blogin puolella, kun on jo tullut melkein neljä viikko majailtua täällä Irlannissa. Hupsista. Niin se aika vaan kulkee ja paljon on ehtinyt tapahtua. Viikonloppuna yritän kirjoitella vähän matkakertomusta tänne saapumisesta ja tarkemmin ensimmäisten viikkojen fiiliksistä.
I thought to write a quick update here, as it’s been almost four weeks since I arrived. The time just flies and lot has been going on. I’ll try to write small travel blog about my arrival and first weeks here.
Täällä menee ihan hyvin. Näin laimeasti sanottuna. Viikkoihin on mahtunut paljon, mutta samalla myös hyvin vähän. St.Patrick’s dayta kävin viettämässä tuossa naapuri saarella Plymouthissa, ja oli aivan huippua nähdä kavereita pitkästä aikaa! Jotenkin koko Plymouthin reissu tuntui niin omituiselta, ne tutut maisemat saapuessa ja kaikki oli jotenkin niin tuttua, aivan kuin ei olisi koskaan ollutkaan poissa. Eikä osannut yhtään kuvitella etukäteen, kuinka raskaalta se lähtö taas tuntui, vaikka kyseessä olikin vain viikonloppu.
All in all things are going well. Sounds a bit lame but what can you do. There’s bee lot going on but at the same time not that much. I spent St.Patrick’s day in Plymouth, and was so happy to see all my friends there after such a long time! But still the whole visit felt so absurd, all the views when arriving were so familia and everything was so familiar, as if I had never left. And I hadn’t even thought how hard it could be to leave again, even though I was over only for a weekend.
Harkassa on mennyt hyvin, vaikka erilaista onkin, mitä odotin. Pian tulee kuitenkin toinenkin harjoittelija toimistoon, jolloin meikäläinen kai alkaa saamaan vähän erilaisia toimenkuvia. Eli vähemmän paperihommia ja enemmän suunnittelua ja ideointia. Harkka päivien jälkeen harvoin jaksaa tehdä kummempia, kun työpäivät on yhdeksästä puol kuuteen ja monesti vähän venähätääkin päivät. Toisaalta suurinosa kaupoista ja kahviloista menee kiinni siinä kuuden aikaan, eli minneppä sitä edes menisi? Pubiin olen kyllä pari kertaa eksynyt työkavereiden kanssa, viimeksi eilen käytiin pubivisassa, mikä oli kyllä hauskaa.
My placement is going alright, even though it’s a bit different than what I expected. But soon we will have an another trainee and after that I should be switching to a bit different kind of tasks. So from paperwork to planning and coming up with ideas. After work it’s usually quite tiring to think about anything exciting to do, even though I know I should, as the days are quite long. From 9am to 5.30pm and usually days tend to become a bit longer. But then again most of the stores and cafés close around six so where could one even go. Well I’ve been to a pub few times after work, which has been nice, most recently yesterday for a pub quiz.
| Hurling <3 |
Viikonloppuja olen täällä ehtinyt kunnolla viettämään vasta kaksi. Ensimmäinen meni kaupungilla kierrellessä ja ekasta harkka viikosta toipuessa. Toinen (eli viime viikonloppu) taas meni laiskotellen, kun edellinen viikonloppu meni reissussa. Eli hirveästi en ole vielä paikkoihin ehtinyt tutustumaan. Ihan tyhjänpanttina ei vapaa-aika kuitenkaan kulu, vaan kyllähän sitä on käyty reenaamassa. Liityin täällä tosiaan irkkufutisjoukkueeseen ja fiilikset uudesta joukkueesta on tosi positiiviset tähän mennessä, vaikka olen ehtinyt vasta neljä kertaa reenaamaan. Fyysisesti haastavia nuo reenit, ainakin meikäläiselle. Paljon juoksemista. Mutta onnistumisenkin fiiliksiä on tullut ja eiköhän se kunto jossain vaiheessa alka kasvaa.
So far I’ve only spent two whole weekends here. First one went by as I tried to get to know the town and recovered from first placement week. Second one (last weekend) was a lazy one, because the previous one was filled with traveling. This means I haven’t got time to get to know places too much yet. But no worries, I’m not spending all my time in my room, as I do go to trainings. I joined Gaelic Football team here and got really good feelings after trainings, even have been only down to four sessions. Physically very demanding for me. Lots of running and sprinting. However have managed to get feelings of success as well and probably even my fitness level will get higher.
Reenit mulla on tosiaan sunnuntaisin ja keskiviikkoisin, mutta muuten oon toistaiseksi pitänyt iltoja aika tyhjillään. Pitäisi alkaa aktivoitumaan kyllä muinakin päivinä. Tiistaista saattaa hyvinkin tulla pubivisa päivä, saa nähdä. Mutta tällaista täällä. Viikonloppuna sitten ehkä vähän lisää kirjoittelua. Seuraava reissukin on jo tiedossa, mutta siitä vähän myöhemmin sitten. Äänestämässäkin pitäisi käydä. Mutta nyt taas kiitän ja kuittaan.
I got trainings twice a week, Sundays and Wednesdays, but beside those I haven’t filled my free time with anything yet. Should start to be more active though even outside training days. Tuesdays might become pub quiz nights, but we will see. Here was my little update for now. Will try to write more this weekend. I even got next trip planned but more about that later. Should go and vote as well. That’s all for now.
Kommentit
Lähetä kommentti