Beast from the East ja muita kuulumisia
![]() |
| Sea my friend |
Heimoi! Täällä kärvistellään taas sisällä, tällä kertaa onneksi "hurjien" sää olosuhteiden takia, eli terveenä ollaan pysytty viime postauksen jälkeen jo melkein kaksi viikkoa. Vieläkin kylmässä nenä vuotaa ja välillä kurkkua kutittaa, mutta kyllä sitä uskaltaa itsensä jo terveeksi luokitella.
![]() |
| Sunny |
Viime postauksen laitoin tänne sunnuntaina, mutta olin sen kirjoitellut valmiiksi jo edeltävänä perjantaina. Postausta edeltävänä lauantaina kävin hieman enemmänkin jaloittelemassa. Käveltiin ystävän kanssa Plymouth Hoelle ja siitä päivä jatkui syömisen parissa, ensin kahvilassa aamiaista, jonka jälkeen kierreltiin kaupungilla ja käytiin vielä nauttimassa päivällinen japanilaisessa ravintolassa. Ennen kotiin lähtöä käytiin myös jäätelöllä, koska bussipysäkin vieressä sattui olemaan liian houkutteleva jäätelöbaari. Kunnon suomalainen heti syömässä jäätelöä viileällä säällä, vaikka hädin tuskin terveenä haha. Päivä oli tosin mukavan aurinkoinen, mutta kun meren äärellä ollaan kaunis auringonpaiste vaihtui iltaan mennessä sateeksi.
| Come on Plymouth! |
Sunnuntain taas lepäilin ja viime viikonkin aloittelin maltillisesti. Edellisen viikon kotona istuskelu oli kyllä tehnyt silti tehtävänsä, sillä kyllähän sitä maanantaina silti piti lähteä pariksi tunniksi ulos istumaan ja katsomaan rugbyä. Vastakkain olivat yliopiston ja paikallisen collegen joukkueet. Pelejä olisi ollut yhteensä kolme, mutta itse menin seuraamaan vain naisten pelin lopun sekä miesten pelin. Tunnelma oli kyllä huippu, vaikka kyllä tuli myös opittua, että humalaisten opiskelijapoikien viereen ei kannata istua peleissä. Ei hätää, kukaan ei häirinnyt minua, mutta kyllä siinä tahattomasti joutuu itsekin tulilinjalle, kun pojat alkaa toilailla. Naisten peli päättyi tappioon, mutta miesten pelin voitto tuli yliopiston joukkueelle jee!
Keskiviikkona kävimme pienen ryhmän kanssa pitämässä opetustuokion paikallisessa koulussa. Homma sujui aika mutkattomasti, vaikka kyllähän se oli hassua joutua jakamaan 15 minuutin mittainen tuokion ja yhden aktiviteetin pitäminen viiden ihmisen kesken, kun oppilaitakin oli vain 15 kerrallaan. Itselleni luontevampaa melkeinpä olla yksin vastuussa, kun ei tarvitse varmistella, ettei vahingossa ohjeista muiden ohi tai muuta sellaista.
Illalla olikin sitten Gaelic Football clubin biljardi-ilta, jonne minäkin eksyin tutustumaan paremmin joukkuetovereihin ja oli kyllä aivan loistava ilta! Joukkuelaiset on kyllä tosi hauskaa seuraa ja tosi vastaanottavia kaikki, mukava saada vaihtareiden lisäksi muitakin suhteita luotua, että on paremmat mahdollisuudet saada seuraa menoihin niin ja niitä menojakin tulee väistämättä lisää.
| Open Mic |
Torstaina käytiin kuuntelemassa muiden vaihtareiden kanssa hieman live musiikkia, kun yliopistolla oli Open Mic -ilta eli siellä sai kuka vain mennä lavalle esiintymään ja soittelemaan. Esiintyjät oli kyllä tosi taitavia ja ilta oikein mukava, jopa yksi vaihtareista yllätti meidät muut ja kävi laulamassa muutaman biisin. Kyllä välillä tällaista Studen Unionin tilojen kaltaista tilaa, jossa olisi erilaisia opiskelijatapahtumia, kaipaisi myös Suomeen. Mukava, kun lähes joka ilta on jotain pientä tapahtumaa, johon on helppo ja halpa (yleensä ilmaistakin) mennä mukaan, eikä tarvitse aina miettiä missä se oikein järjestetään.
Perjantaina tuli käytyä ystävän kanssa yksillä ja pelattua vähän biljardia. Biljardista on täällä kyllä muodostunut jonkinlainen ajanvietto tapa jo ja voisin sanoa, että taidot kehittyneet huomattavasti täällä ollessa. En kyllä silti menisi itseäni hyväksi sanomaan, mutta edistystä on tapahtunut. Mutta kyllähän tuo pelailu on ihan mukavaa rauhallisempien iltojen täytettä.
| Gaelic football <3 |
Lauantaina olikin sitten taas rugbyn täyteinen päivä. Rugbystäkin on tosiaan tullut täällä tällainen ajanvietto-ohjelma nyt kun Six Nations on käynnissä. Uskallan jopa sanoa, että ymmärrän peleistä jotain. Ja kyllähän se näin paremman (gaelic football, hurling köhköh) puutteessa menee. Menin lauantaina pelejä tosiaan seuraamaan joukkueen kanssa ja tietenkin, kun joukkue koostuu aikalailla irkuista ja walesiläisistä päivän pääpeli oli Irlanti-Wales. Oli kyllä jännittävä peli seurata, jopa tällaiselle noviisille. Hauska oli myös seurata joukkuelaisten huutelua toisilleen, koska kyllähän siinä oli vedot menossa, kumpi puoli voittaa. Itse tietenkin olin Irlannin puoella, jonne se voitto lopulta jännittävien viimeisten sekuntien aikana tulikin. Tämän jälkeen olikin sitten taas koko joukkue samalla puolella, kun kannustettiin Englantia vastaan Skotlanti-Englanti pelissä. Pojat jatkoivat pelien jälkeen vielä juhlimista illalla, mutta itse suuntasin kämpille lepäilemään, tarkoituksena oli mennä muiden vaihtarien kanssa vielä ulos, mutta vahingossa päikkäreiden kautta jäinkin sitten vielä lepuuttamaan itseäni.
Sunnuntaina sitten koittikin päivä, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa jo useamman viikon. Pääsin taas treeneihin! Vieläpä toipilaan onneksi paikalla olijoita ei ollut hirveästi, joten rankempien reenien siasta olikin vain kevyet potkutreenit. Sopi hyvin meikäläiselle, joka ei tuolloin vielä ollut ihan kunnossa rankempiin treeneihin. Treenien jälkeen käytiin kotimatkalla teellä lähempänä asuvien joukkuekavereiden kanssa, joille piti soittaa jotain suomalaista musiikkia. Ja mikä biisi tuli ensimmäisenä mieleeni, Robinin Boom Kah, seriously?! Toisaalta voisin tämän jälkeen sanoa, että tällä biisillä ja irkuilla on joku yhteys, koska viime vuonna lapset koulussa rakasti tätä biisiä ja nyt nämäkin jätkät biisiä jammaili ja kertosäettäkin lauloivat lopussa jo mukana.
Illalla osallistuttiin parin muun vaihtarin kanssa Studen Unionilla taas visaan. Kovinkaan mallikkaasti ei meidän osalta kyllä mennyt, mutta hauskaa oli ja kyllä sitä jotain tiedettiinkin.
| It's art! |
Tänä maanantaina mulla alkoi uusi kurssi yliopistolla. Aiempi tosiaan päättyi viime perjantaina. Kurssin nimi on Introduction to broader curriculum, eli pääasiassa käydään läpi eri oppiaineita, jotka eivät ole englantia tai matematiikkaa. Englannissa tosiaan oppiaineet jaetaan kahteen ryhmään core subjects eli matikka, englanti ja fysiikka-kemia, sekä loput eli nämä broader curriculum oppiaineet historia, musiikki, taide, kielet, maantieto jne. Kurssi vaikuttaa aikalailla samalta kuin, mitä meillä Suomessa on laaja-alaiset opinnot oppiaineista. Tunteja vain vähemmän, mutta ilmeisesti näitä on paikallisilla opiskelijoilla sitten vielä toisena ja kolmantena vuonna lisää. Itse olen siis ensimmäisen vuosikurssin seurassa, eli välillä tuntuu, että tämähän on jo käyty. Toisaalta on mukava luentojen sijasta tehdä vähän aktiivisemmin jotain, mutta on myös asioita joita en ole kaivannut, kuten musiikin tunnit (luokkakaverit tietää, kuinka nautin näistä Suomessa) ja uinti, jonka onneksi saan uimataidottomana jälleen skipata. Ilmeisesti minun kohtaloni on aina löytää edestä se, minkä taakseni jätä, sama kävi lukiossa ruotsin kanssa.
Mutta kurssi on näin alkuun ollut ihan mukava ja leppoisa, vaihtelua aiempien vuosien kiireiseen tahtiini. Ehkä tässä pääsee myös olemaan vähän luovempi, kun on vähemmän stressiä kuin Suomessa samanlaisia opintoja käydessä. Lisäksi pääsen viikoksi kouluun tekemään jonkinlaista hajoittelua, mikä varmasti tulee olemaan huippu kokemus ja pääsee näkemään lähempää tätä paikallista opetussysteemiä.
| Ryhmätyön suunnittelua |
Tällä kurssilla ryhmä on vähän eri kuin aiemmalla kurssilla, mutta myös tuttuja naamoja löytyy. Viime kurssillani olin myös ainut vaihtari, mutta nyt seurana on myös toinen meistä kolmesta ope vaihtarista ja lisäksi yksi saksalainen vaihto-oppilas. Aiemmalla kurssilla oli mukava toisaalta, kun sai olla ainoa vaihtari, niin pakostakin sai työskennellä paikallisten oppilaiden kanssa. Mutta minkä huomasin nyt tällä viikolla, niin muutamat aiemmalta kurssilta tutut oppilaat ovat myös omatoimisesti ottaneet enemmän kontaktia tämän kurssin aikana. Tämä oli ainakin itselleni iloinen yllätys ja toivottavasti tilanne jatkuu samanlaisena ja saa taas lisää tuttuja kavereita.
| Musiikkia |
Olen muuten tullut siihen tulokseen, että universumi ei tahdo meikäläistä salille. Ostin täällä tosiaan elämäni ensimmäisen salijäsenyyden ja arvatkaa, kuinka monesti ehdin sitä tässä ensimmäisen kuukauden aikana käyttää. Kerran. Yhden ainoan kerran. Ensin ostin jäsenyyden ja sitten olinkin ensimmäiset viikot sen verran kipeänä, ettei salille voinut mennä. No nyt sitten, kun viimein aloin olla voimissani menin maanantaina koulun jälkeen salille ja arvatkaa mitä, menetin yhden punnan. Joo ei mikään hirveä menetys, mutta tapa jolla sen menetin viestii paljon, että jo alussa sali vastustaa minua. Salin pukkareiden lokerot nimittäin toimivat punnan kolikolla, no minähän sitten laitoin sinne punnan kolikon. Ongelma? Lukkoihin kelpaavat vain vanhat punnan kolikot (kolikot uudistuneet vasta), joita minulla olisi ollu kämpillä pari, mutta joita en kuljeta mukana, kun eivät enää kelpaa mihinkään. Minähän tietenkin olin pistänyt lukkoon uuden kolikon, joka sitten jäi sille tielleen, enkä siis saanut jätettyä tavaroitani lokeroon vaan minun piti viedä ne säilytettäväksi vastaanottoon tiskin taakse.
No eilen ja tänään olikin viimeiset päivät jäsenyyttä jäljellä, ennen kuin pitää maksaa uusi kuukautta. Olin ajatellut, että kävisin molempina päivinä, mutta eihän sellainen onnistunutkaan. Eilen nimittäin satoi lunta ja tietenkin täällä se aiheutti valtavan kaaoksen ja sali on kiinni huomiseen asti. Eli merkit viittaavat siihen, ettei minun tulisi salilla käydä. Taidan kuitenkin vielä sen toisen kuukauden itselleni maksaa ja katsoa, jos se tästä alkaisi sujua.
| Lumi seurasi sitten tänne asti |
Niin tosiaan eilen satoi lunta ja nyt sitten koko maa on pienessä kaaoksessa. Koulut ja virastot on suljettu. Yliopistokin perui kaikki luennot loppuviikoksi, mikä ei vaikuttanut minuun, koska loppuviikko olisi ollut vapaa mutenkin. Bussit eivät kulje ja sitä rataa, kaikki menot peruuntuu. Eli kun olen vihdoin terve ja vapaa menemään ja tekemään, mikään ei onnistu, koska maassa on lunta ja pakkasta pari astetta. En tiedä itkeäkkö vai nauraa. Pääasiassa nauran. Eilen järkytin luokkalaisia kertomalla, että ei Suomessa lumi ja pakkanen vaikuta mihinkään, ainoastaan jos pakkanen menee alle -20 ulkoliikunta vaihtuu sisäliikunnaksi kouluissa.
Tänään olenkin sitten tosiaan joutunut kykkimään sisällä, koska menoja peruuntui, mutta sainpahan ainakin kirjoitettua vähän esseetä ensi viikoksi. Nyt onneksi sain kuitenkin ylipuhuttua muutamia vaihtareita lähtemään tuonne "vaaralliseen" myräkkään kohti pubia, joten ei tarvitse ihan mökkihöperöityä. Saa nähdä, miten viikonloppu ja ensi viikko sujuvat, jos sää ei tästä muutu.
Ensi kertaan, meikäläinen lähtee nyt uhmaamaan luonnonvoimia!


Kommentit
Lähetä kommentti