Ympäri saarta: Cork

Kuvahaun tulos haulle cork not cork
Viimeisenä Ympäri saarta -postauksen kaupunkina onkin sitten Cork, jossa omasta kreivikunnasta ollaan hyvin ylpeitä ainakin viljeltyjen vitsien perusteella, joista yllä muutama esimerkki. Joskus myös kuulee sanonnan, kuinka Corkin pitäisi olla oikea pääkaupunki Dublinin sijaan. Olenpa saanut myös paheksuvan katseen Corkilaiselta täällä Suomessa, kun pidin Dublinin pelipaitaa päällä.
Alunperin minun oli tarkoitus mennä käymään Corkissa itsekseni. Viimeisenä viikonloppuna tarvitsin tosiaan ohjelmaa matkustamisen muodossa, koska hostini eivät olleet kotona. Pitkään leikin bussiaikataulujen ja reittien ja ajan ja hotellien ja rahan kanssa, jotta pääsisin käymään kaikissa paikoissa joissa halusin. Sitten pohdin Corkissa käyntiä ääneen hosteilleni ja he totesivat, että olivat menossa seuraavan viikon aikana käymään Corkissa ja ehdottivat, että lähtisin heidän kanssaan reissuun. Niin teinkin, koska se helpotti omia suunnitelmiani huomattavasti.
Waterstones!!
Niinpä maanantaina sitten pakkauduttiin tavaroiden kanssa autoon ja lähdettiin kohti Etelä-Irlantia. Voin kyllä todeta, että vaikka host-muksuni aivan ihastuttavia olivatkin, niin kyllä se reissaaminen takapenkillä lasten kanssa voi olla raskasta kaikista dvd yms viihdykkeistä huolimatta. Onneksi sentään osan matkasta sain nukkua. Corkiin päästiin perille joskus viiden aikoihin jos oikein muistan. Kaupunki oli sateinen ja ihan heti ei tehnyt mieli pitkän automatkan jälkeen lähteä kaupungille köpöttelemään. Lopulta kuitenkin lähdin vähän tutustumaan kaupunkiin, koska aikaa oli jälleen rajatusti ja halusin käyttää sen tehokkaasti. Majoituin erillään hosteista, koska he olivat varanneet hotellin jo aiemmin, mutta onneksi oma majoitukseni olikin aivan keskustan tuntumassa, joten sieltä käveli viidessä minuutissa kaupunkia tutkimaan. Hirveästi en silti vielä tuona iltana ehtinyt näkemään ja sadekin vähän rajoitti intoa. Monet paikat menivät kiinni pian saapumisen jälkeen ja ehdin juuri ja juuri käydä ostamassa viimeisiä tuliaisia ja itselleni pientä naposteltavaa aamuksi.
Illaksi sää vähän selkiytyi ja taisi auringon pilkahduksiakin vähän näkyä. Hostini olivat kutsuneet minut syömään kanssaan heidän hotellilleen, joten kävelin sitten sinne ja olihan se melkoinen patikka, kun jatkuvasti oli jonkinlaista mäkeä kiivettävänä. En ainakaan Dublinista tai Galwaysta samanlaisia nousuja muista löytäneeni. Westportissa oli muutamia mäkiä, mutta Cork oli jo omaa luokkaansa. Tietenkin myös edellisen lauantain kipuamiset vielä tuntuivat jaloissa. Se etu näissä mäissä oli, että näkymät hostien hotellilta olivat kyllä aikamoiset. Tytöt olivat aivan innoissaan, kun saivat näyttää hotellihuoneen parvekkeelta aukeavaa näkymää. Söimme ison ja oikein maittavan illallisen niin, että kaikkien navat kyllä paukkuivat. Minut olisi melkein voinut pyörittää noita kiivettyjä mäkiä alas takaisin omalle hotellilleni. Oli aivan ihana kyllä käydä syömässä perheen kanssa ja viettää aikaa, kun lähtö alkoi lähestyä ja tämä olikin tavallaan minun sellainen lähtö illalliseni. Maittava sellainen olikin.
Aamulla heräilin suht aikaisin ja lähdin uusin voimin kiertämään kaupunkia. Olin edelleen niin täynnä edellisen illan ruokailusta, etten jaksanut edes aamupalaa syödä. Myöhemmin kyllä sorruin ostamaan oikein maittavan donitsin ja teenkin varmaan jossain hörpin, koska tee oli Irlannissa must. Kävin kiertelemässä muutamia kauppoja, etenkin viihdyin Waterstonesissa, joka oli aikoinaan Briteissä yksi suurimmista raharei-istäni. Nytkin ostin itselleni pienen viemisen kotiin sieltä. Corkin keskusta oli kyllä ihastuttava ja kaunis. Paljon erilaisia vanhoja ja uusia rakennuksia, jotka sopivat yllättävän hyvin yhteen. Parasta kuitenkin oli kattavat kävelykadut ja leveät jalkakäytävät. Oli ihanaa, kun sai rauhassa kävellä törmäilemättä ihmisiin, joita ei myöskään ollut tungokseksi asti. Myöhemmin sitten etsiydyin hostien luo ja lähdettiin kohti Fota Wildlife Parkia, jonne tytöille oli luvattu käynti.
Fota on tosiaan suuri eläintarha, jossa on eläimiä aikalailla laidasta laitaan. Mitä nyt karhut ja hirvet ja tällaiset pohjoisen eläimet puuttuvat, mutta muuten hyvin paljon eläimiä ja paljon tilaa. Askelia kertyi huimasti. Sää onneksi suosi, koska ikävää tuolla olisi ollut taivaltaa huonossa säässä.
Tytöt olivat aivan innoissaan kaikista eläimistä, mutta kyllä eniten ihasteluja meiltä kaikilta saivat eläinten poikaset, joita oli aika paljon vierailumme aikana. Muun muassa biisoneilla, gepardeilla ja tiikereillä oli vauvoja ne olivat kyllä yli söpöjä. Myöhemmin saimme tietää, että myös leijonille oli samana päivänä syntynyt pentuja, mutta niitä emme luonnollisesti päässeet ihastelemaan.  
Pikku kirahvi!
Hirveästi tästä kokemuksesta ei tullut otettua kuvia, koska olin aiemmin käynyt Dublin Zoossa, joten tyydyin vain ihastelemaan eläimiä lasten kanssa. Fotassa on myös joitain eläimiä, jotka vaeltelevat ympäri puistoa vapaasti. Kengurut muun muassa olisivat kait tällaisia, mutta niitä emme ikävä kyllä nähneet lainkaan. Itseäni kengurut olisivat kiehtoneet, kun en niitä koskaan ole nähnyt, mutta hyvänä korvikkeena toimivat wallabit joita oli kaikkialla. Oikeasti niitä löyty ties miten ihmeellisistä paikoista. Emme aluksi tienneet tästä vaeltelusta, joten kun näimme ensimmäisen kerran wallabin muualla kuin niiden "pääaitauksessa", mietimme pitkään, pitäisikö otuksen olinpaikasta ilmoittaa henkilökunnalle.
Meikäläisen ehdottomat suosikit olivat kyllä jälleen mangustit. Niiden puuhailua jaksaisi tuijotella vaikka kuinka pitkään. 

Mukavan päivän jälkeen olikin sitten aika suunnata auton nokka taas kohti Galwayta. Matka sujui hyvin, vaikka itseäni väsymys vähän painoi, joten en ollut takapenkillä kovin viihdyttävä seuraa, mutta onneksi tosiaan on nykyään nuo dvd-laitteet, jotka pitivät lapset kurissa.

Nytpä onkin siis käsitelty nämä kaikki pikku retket ja seuraavaksi onkin aika siirtyä vielä hetkeksi Dublinin ja Galwayn pariin. Sen jälkeen onkin kait aika alkaa puhella vaihdosta ja vähän vielä sivuta au-pairina oloa. Näitä odotellessa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaihtoon!

Tylsempää vaihtarielämää

Maaliskuussa