Elossa ollaan!
Hui kuinka onkaan vierähtänyt aikaa siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin. Ihan hävettää, mutta on vaan ollut niin paljon menoa ja meininkiä ja hiljaisempina hetkinä Netflix on monesti vienyt voiton. Hups...
Paljon on kyllä tapahtunut sen jälkeen, kun viimeksi olen tänne kirjoitellut. Harkka on loppunut, mutta Irlannissa vielä ollaan, vaikka kaupunki onkin vaihtunut. On siirrytty idästä villiin länteen. Yritän kirjoitella harkasta vielä tunnelmia myöhemmin ja mitä kaikkea siellä tulikaan koettua, viimeiset viikot varsinkin olivat mielenkiintoisia ja meneviä. Tähän väliin voin kuitenkin mainita, että harjoittelu oli aivan mahtava kokonaisuus ja kyllä haikein mielin lähdin kohti uusia seikkailuja.
Nyt tosiaan ollaan sitten Galwayssa ja au-pair hommissa elokuun loppuun asti. Tänään oikeastaan vasta buukkasin lennot Helsingistä takaisin koti pohjolaan. Olen joutunut varaamaan itselleni toisenkin ruumaan menevät matkalaukun, koska ei täältä takaisin kahden kanssa selvitä. Galwayhin on jo ihastuttu, vaikka Dublinilainen tästä tytöstä ehti varmaan enemmän tulla. Menneinä viikkoina on tullut katsottua urheilua ja käyty viihteelläkin vähän. Belfast on käyty tsekkaamassa, mutta vielä pitäisi ennen Suomeen paluuta keretä käymään ainakin Aran saarilla, sekä mielellään vähän muuallakin Irlannissa. Dubliniinkin palataan vielä ainakin yhdeksi viikonlopuksi, koska onhan se nyt pakko nähdä ainakin yksi isompi All Ireland hurling ottelu, kun finaalia en saa täällä todistaa.
Vielä ei ole pahemmin koti-ikävä iskenyt, vaikka omaa kämppää ja rauhaa ja ystäviä ja perhettä tietenkin kaipaa aika ajoin. Jotenkin rankan kevään jälkeen on saanut täällä rauhoittua ja elämä asettunut niin mukavasti uomiinsa, ettei olisi kiirettä takaisin Suomeen ellei olisi pakko palat opintojen pariin.
Mutta tällaista pikaista päivittelyä tähän väliin ja yritän jatkossa taas vähän parantaa tätä tahtia, ettei jää ihan tyngäksi.
P.S. kuvassa vastarannalla näkyvä sininen rakennus näkyy Ed Sheeranin Galway Girl musiikkivideolla
Kommentit
Lähetä kommentti