Ensimmäinen viikko Dublinissa

Piipahdus Pasilassa
Hellurei! 
Nyt on jo lähes viikko totuteltu vihreällä saarella elämiseen ja vaikka vielä on totuteltavaa, niin liian suuri koti-ikävä on pysynyt poissa. Suurin miinus tällä hetkellä on se, etten voi katsoa SKAMin uusia jaksoja, mutta ehkä tämäkin ongelma jossain vaiheessa ratkeaa. 

Irkku musiikin sijaan kuulokkeista raikaa tällä hetkellä norjalainen poppi, mutta on viikon aikana päästy myös nauttimaan autenttisista irkkujameista. Matkaanhan tuli lähdettyä jo viime maanantaina, kun lensin illalla Oulusta Helsinkiin. Ylipainoinen laukkuni saatiin onneksi lennätettyä Dubliniin ilman, että sitä piti erikseen Helsingissä käydä noukkimassa välissä pois, mikä oli mahtavaa! Helsinki onnistui kerrankin kohtelemaan minua hyvin, mikä on plussa Hesan suuntaan. Tiistaina kävin aamupalalla ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt aivan liian pitkään aikaan ja oli aivan mahtavat juttu tuokiot, ennen kuin oli aika napata juna Hesa-Vantaalle, jossa sitten tuli hengailtua se kolmisen tuntia. 
Lento sujui hyvin ja sain istua ikkunapaikalla, mikä oli aivan mahtavaa etenkin, kun maisemat muuttuivat ylläoleviksi. Dublinissa sain todeta, että oma laukkuni tosiaan oli selvinnyt perille asti, vaikka laukkuja saikin koneesta päästyä odotella tovin. Kentältä nappasin taksin majoitukseeni, koska olin päättänyt säästää itseäniä painavien laukkujen raahamiselta vieraassa kaupungissa. Ja kyllähän se oli sen arvoista, pääsin mutkattomasti ja Oulun hintoihin verrattuna halvalla kohteeseeni. Vuokranantajat eivät olleet vielä ensimmäisenä iltana vastassa, mutta onneksi japanilainen kämppis oli kotosalla ja ohjeisti alkuun, miten selvitä.
Näkymät huoneesta
 Huone on täällä sen verran pieni, ettei siitä saa helposti edes kunnon kuvaa otettua, mutta täällä on sänky ja kaappi vaatteille ja yöpöytä, joten mitä muutakaan sitä tarvitsisi. Ikkunasta voin välissä vakoilla läheisen jalkkisjoukkueen treenejä. Ainoa miinus huoneessa on, että se on vähän viileä, mutta ilmeisesti mun sängyssä ois joku lämmityssysteemi, kuhan muistaisin kysyä miten se toimii.

Maisemia matkalta tescoon.
 Ekana iltana ei matkustelun jälkeen jaksanut paljoa tehdä. Hankkiuduin lähimpään Tescoon, jossa kohtasin ongelman, ettei korttini toiminut, mutta onneksi oli käteistä. Ongelma oli ollut jo aiemmin lentokentällä ja se oli onneksi vain maarajoitusten takia. Paitsi! Tesco mokoma ei hyväksy korttiani vieläkään, muualla kortti kyllä kelpaa, muttei Tescoissa. Like what have I ever done to you Tesco? Ilmeisesti vaistoaa, että olen pohjimmiltani Sainsbury's asiakas. No onneksi on Lidl, jossa on enemmän paikallisia tuotteita.
Jo ensimmäisenä iltana minulle selvisi, että Irlannissa ja Dublinissakin käytetään enemmän iiriä kuin olisi arvannut. Lähes kaikki kyltit, jopa osa viemärin kansista, on aina kahdella kielellä. Myös vuokranantajani puhuu myös sujuvaa iiriä ja Tescossakin henkilökunta huuteli toisilleen iiriksi. 

Talon takapiha on aivan ihana 
Ensimmäinen kokonainen päivä meni bussikorttia ja liittymää hommatessa. Päädyin ottamaan Vodafonelta liittymän, mikä ei kyllä ehkä ollut paras mahdollinen, mutta kun niiden liike tuli ekana vastaan. Noo jos oikeen huonoksi osottautuu niin onneksi pre-paid liittymä on helppo vaihtaa uuteen. Illemmalla tapasin sitten vuokranantajatkin, jotka olivat palanneen Corkista. Tosi mukava pariskunta ja käyty hyviä keskusteluja heidän ja kämppisten kaa. Täällä talossa siis asustelee mun lisäksi vanhempi pariskunta, joka huonetta vuokraa ja sitten saksalainen tyttö, joka on täällä mun tavoin harjottelussa, ja japanilainen tyttö, joka on täällä treenaamassa englantia.
Kotikulmilta
Bussien kulkeminen on ollu toistaseksi melko helppo selvittää. Dublinissa on hyvä appi, jolla saa seurattua bussien kulkua reaaliajassa ja mulla on yks pysäkki aivan kymmenen metrin päässä ulko-ovesta. Täällä on myös ilmanen wifi melkeen kaikkialla, jopa busseissa, mikä oli tosi jees kun lähti liittymää metsästään. Mulle tuli myös hieman yllätyksenä, kuinka lähellä keskustaa asunkaan. Tästä menee joku kakskyt minsaa bussilla Temple Barille, mikä ei oo lainkaan paha. Lisäks asustelen ilmeisesti jollaki vähän paremmalla asuinalueella, näin ainakin taksikuski sanoi, kun mua tänne toi lentokentältä (oli btw aivan tosi mukava ja jutusteleva taksikuski).
The Spire
Muuten on näinä vapaapäivinä tullu harhailtua vähän keskustassa ihan päättömästi, että oppii vähän tunteen paikkaan ja näkeen mitä kaikkea siellä onkaan. Nähtävyyksiä en oo systemaattisesti vielä kierrelly, mutta the Spire tuli sattumalta vastaan puhelinliikettä etsiessä. Ja Ha'Penny Bridge löyty myös matkalla joen toiselle puolen. 
Ha'Penny Bridge
Vielä kyllä riittää tutkimista ja omia suosikkipaikkoja ei ole löytynyt, mutta onhan tässä aikaa. Sunnuntaina käväisin yhden suomalaisen au-pairin kanssa vähän vilkaisemassa Dublinin yöelämää, joka oli kyllä vilkas ainakin sinä iltana. Maanantainen vapaapäivä saattoi olla syynä tähän vilkkauteen. Onnistuin tällä samaisella reissulla hukkaamaan piponi tai no tiedän kyllä tasan mihin sen vahingossa jätin, mutta tuskinpa sitä enää takaisin saa. Lisäksi, koska oli pimeää ja kuljin eri bussilla kuin tavallisesti onnistuin jäämään yöllä liian aikaisin bussista, mutta onneksi kävelymatkaa ei tullut lisää kuin ehkä kilometri ja oli rauhallista kävellä kämpälle. Pääsin kuitenkin illan aikana nauttimaan kunnon pubi tunnelmasta ja live-musiikistakin saatu nauttia (Galway girl -livenä checked!).

Toistaiseksi säät on kyllä sallineet. Vähän on tihutellutkin, mutta pääosin on ollut kuivaa ja jopa aurinkoistakin. Tällä viikolla olisi tarkoitus käydä tsekkaamassa reitti koululle, ettei ensi maanantaina ole aivan hukassa. Lisäksi perjantaina pitäisi nähdä kans täällä asustelevia muita suomalaisia. Saksalainen kämppis on kans lupaillut, että pyytää muakin mukaan, kun menee kavereidensa kanssa ulos. Hänkin on ollut täällä vasta vain viitisen viikkoa. Nyt olisi tarkoitus lähteä metsästämään uuta pipoa kadonneen tilalle, koska vaikka täällä onkin lämpimämpää kuin Suomessa, niin kyllä se pipo on tuulessa ihan jees.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaihtoon!

Tylsempää vaihtarielämää

Maaliskuussa